top of page

Huippu-urheilun apuraha

Huippu-urheilun apurahan tehtävä on mahdollistaa lupaaville suomalaisille urheilijoille edellytykset murtautua lajinsa absoluuttiselle kansainväliselle huipulle. Apuraha on perustettu, koska säätiö uskoo, että suora taloudellinen tuki on tehokkain tapa auttaa. 

​Säätiö tukee vuosittain erittäin motivoituneita, lajinsa lupaavimpia urheilijoita ammattilaisuuden ensimmäisinä vuosina, eli sinä kriittisenä kohtana, kun tukea ja sponsorirahaa on vaikeinta saada ilman arvokisamitaleita. Yksi tärkeimmistä apurahan tavoitteista on kansainvälisyyden mahdollistaminen ja lisääminen: niin valmentajien, treeniseuran, leirityksen kuin myös kilpailujen osalta. 

Yksittäisen apurahan suuruus on ollut 7 000 € vuodessa. Koska huipulle pääseminen on pitkäjänteinen projekti, pyritään tukea jatkamaan useampi vuosi edellytysten täyttyessä. Apuraha maksetaan aina kuitenkin vain vuodeksi eteenpäin.

​Urheilijavalinnassa arvioidaan esimerkiksi urheilijan kansallista ja kansainvälistä tasoa, potentiaalia murtautua lajin kansainväliselle huipulle, urheilijan motivaatiota ja oman urheilu-uran johtamista, tukiverkostojen ammattimaisuutta ja valmentautumisen suunnitelmallisuutta.

Kenelle apuraha on tarkoitettu?

Apuraha on tarkoitettu yksilöurheilijoille, jotka kuuluvat Suomessa lajinsa kärkinimiin ja omaavat potentiaalin nousta kansainväliselle aikuisten tason huipulle seuraavan 3-5 vuoden aikana.

Urheilijan on urheiltava kuluvalla tai alkavalla kaudella täysipäiväisesti. Opiskelu tai osa-aikatyö urheilun ohella ei kuitenkaan ole este apurahan saamiselle.

Mitkä ovat kriteerit apurahan saamiselle?
  • Hakija edustaa laajasti kilpailtua ja kansainvälisesti arvostettua yksilölajia

  • Hakija edustaa Suomessa lajinsa huippua

  • Hakijalla on selkeä suunnitelma kansainvälisen läpimurron tekemiseen 3-5 vuoden sisään ja hänellä on tarvittavat tukijoukot suunnitelman toteuttamiseen

  • Hakija ei ole vielä tehnyt kansainvälistä läpimurtoa (esim. aikuisten sarjan kansainvälinen arvokisamitali)

  • Hakijalla on kuitenkin jo osoitettua näyttöä potentiaalista kansainvälisellä tasolla

Oletko potentiaalinen apurahan hakija?

Liittymällä säätiön postituslistalle kuulet aukeavista hauista ensimmäisenä!

Liity postituslistallemme:
Kiitos liittymisestäsi!
Primary logo, white.png
Mahdollistamme suomalaisten nuorten unelmia urheilussa ja elämässä

Läpimurtosäätiö on vuonna 2022 perustettu urheilun tukisäätiö, jonka tarkoituksena on lasten ja nuorten liikunnan ja urheilun tukeminen. Säätiön missiona on mahdollistaa yhdenvertaisuus ja unelmien toteutuminen Suomessa asuville lapsille ja nuorille – urheilussa ja elämässä.

Seuraa Läpimurtosäätiötä somessa ja tutustu tukiurheilijoihin ja -seuroihin!
  • Facebook
  • Youtube
  • Instagram
  • LinkedIn
Läpimurtosäätiön kuulumiset mobiiliisi

 Liittymällä WhatsApp-kanavallemme saat kuulla ensimmäisten joukossa:

🆕 Säätiön tapahtumista
🏆Apurahaurheilijoidemme saavutuksista
🤼‍♀️ Lasten & nuorten liikunnan hankkeiden edistymisistä

Liity kanavalle tästä!

Liity postituslistallemme:
Kiitos liittymisestäsi!

© 2023 by Läpimurtosäätiö 

bottom of page