top of page

Tarina

Missiona mahdollistaa suomalaisten nuorten unelmia urheilussa ja elämässä.

Läpimurtosäätiö syntyi isän ja tyttären, Tuomas ja Julia Langin, unelmasta tukea suomalaisia nuoria liikunnan saralla. Säätiön nimi viittaa niin urheilijoiden urallaan tavoittelemiin läpimurtoihin, kuin myös niihin henkilökohtaisiin läpimurtoihin, joita liikuntaharrastukset voivat nuorille mahdollistaa.

Läpimurtosäätiön ytimessä on urheilun voimaannuttava tunne – oli kyse sitten huippu-urheilijan ensimmäisestä kansainvälisestä tittelistä tai vastikään harrastuksensa aloittaneen pelaajan ensimmäisestä maalista. Urheilu on tie, joka mahdollistaa nuorille oman potentiaalin löytämisen ja itsensä voittamisen.

Säätiö tukee vuosittain kansainvälisen läpimurron kynnyksellä olevia yksilöurheilijoita, sekä erilaisia toimijoita, jotka luovat lapsille ja nuorille mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa.

Säätiön hallinto on järjestetty siten, että toiminnan ehdoton painopiste on urheilijoiden tukemisessa. Säätiön apuna toimii keskeisten lajien asiantuntijoita, ja apu perustuu vapaaehtoisuuteen.

Lue säätiön tarina Helsingin Sanomien artikkelista täältä.

"Tunnemme urheilun yhdistävän ja eheyttävän potentiaalin omasta kokemuksestamme. Me ihmiset voimme olla keskenämme hyvin erilaisia, mutta liikkuminen ja urheilu on parhaimmillaan meitä kaikkia yhdistävä tekijä. Urheilun kautta koemme onnistumisen, itsensä ylittämisen ja riemun tunteet, kuten myös pettymykset ja vastoinkäymisten hetket. Urheilu tarjoaa meille lukuisia mahdollisuuksia kasvaa, ennen kaikkea ihmisinä.”

 – Julia A. C. Lang, säätiön hallituksen jäsen

austris-augusts-52p1K0d0euM-unsplash (1)_edited.jpg
Säätiö lyhyesti 

Nimi: Läpimurtosäätiö  
Toimipaikka: Helsinki

Perustettu: 2022 

Alkupääoma: 3 MEUR 

Säätiön hallitus ja asiamies

Tuomas Lang, hallituksen puheenjohtaja

Tommi Leinonen, hallituksen varapuheenjohtaja

Julia A. C. Lang, hallituksen jäsen, Lasten ja nuorten liikunnan apuraha

Isa Kaipainen, asiamies, Huippu-urheilun apuraha

Lisäksi säätiön apuna toimii joukko eri lajien asiantuntijoita.

Yhteistyökumppanit
krogerus_logo_black.png
2560px-Nordea.svg (1).png
Tekir-Logo-Musta-2000px.png
Aventum Official_2.png.png
bottom of page